Monet pitävät Sompiota Paulaharjun pääteoksena, ja parhaimpanaan hän piti sitä itsekin.
Tuotteliaimpiin kansanperinteen kerääjiimme kuuluva Samuli Paulaharju kulki 1930-luvun lopulla Sompion mahtavia erämaita. Saariselän, Kitisen ja Kemijoen kehystämä, nykyiseen Sodankylään kuuluva korpien ja aapojen maisema oli reppumiehelle tuttu jo vuosikymmenten takaa. Läheinen oli myös korven kansa. Vaimonsa Jennyn kanssa Paulaharju keräsi talteen yli 80 sompiolaisen muisteluksia.
Erämaa tuotti kaltaisiaan ihmisiä: kärtsäköitä, korpikontioita, körrejä, velhoja, mätkänputkuja ja jöntäntönttejä, jotka olivat ”aivan omiansa rymyään rannattomissa korpimaissa”. Heidän kielellään Paulaharju puhuu. Aiheena on koko metsäperäläisen elämänpiiri tuvasta tunturinlaelle ja aina manan rajan taa. Ja tuskin hetkeksikään unohtuu taustakangas, suuri elävä luonto.
Ensipainoksen ilmestymistä 1939 jouduttiin lykkäämään. Syynä oli Paulaharjun kirjaansa piirtämä kartta, jonka katsottiin olevan vaarallisen hyvä, jos se joutuisi vihollisen käsiin. Myös muu kuvitus on täsmällistä ja taiteellista. Historiallista mielenkiintoa lisää se, että monilta osin teos kuvaa alueita, jotka kylineen hukutettiin Lokan tekojärven alle 1960-luvun lopussa. Sompion parhaimmat tarinat eivät kuitenkaan kadonneet – todiste on kädessäsi.
Paulaharjun Lappi-kirjojen käsittelemät alueet:
Lapin muisteluksia – Länsi-Lappi
Taka-Lappia – Inarin Lappi
Sompio – Sodankylä
Alkusana Tunturien, metsien ja aapojen maa Luiro Ristimätöntä kansaa Alamaailman miehiä Vainovenäläisiä Elävä erämaa Jumalanilmoja Kylä kummulla Taka-Lapin tie Kesätöissä Sompio kalamiehenä Syysmettässä Uurtokeino Moitamiehiä Tunturipyytö Mettä liikkuu Kurunokka, kesälinnun pyytöä Korpi noituu Kipu ja kuolema Jumalansanan ääressä Pyhiä, juhlia, merkkipäiviä Outoja sanoja Henkilöitä Muistelijoita |
“Samuli Paulaharjun pääteokseksi usein luonnehdittu Sompio on mahdikas kuvaus Luiron korpien vanhasta elämästä, teos jota kirjailija itse piti parhaimpana ja rakkaimpana kirjanaan. Se kertoo tuhatmutkaisen Luirojoen halkomasta ja pyhien Nattasten vartioimasta tunturien, metsien ja aapojen maasta, johon kuuluvat muun muassa Lokan, Rieston, Korvasen ja Mutenian korpikylät. Tälle alueelle, joka nykyisin on miltei kokonaisuudessaan Lokan tekoaltaan alla, Paulaharju teki vaimonsa kanssa useita keräily- ja haastattelumatkoja, valloitti ystävikseen ja kertojikseen miehet ja naiset, myös “vanhat kaikkein vanhimuksista”, jotka muistivat tai olivat kuulleet tarinoita erämaan ihmisten elämästä, tavoista ja uskomuksista viime vuosisadan puolivälin tienoilta saakka. Näiden muistelusten pohjalta syntyi mahtavan maiseman kehyksiin kadonneen kyläkulttuurin kuvaus, jolle ei löydy vertaa Pohjoismaissa.”
- Kuvaus vuoden 1979 painoksesta
Toisinaan taas yltyi Pohjanpalo valtavaksi taivaanpaloksi, ja silloin koko avaruus liekehti ja roihusi. Taivaan kirkkauden ovet ja ikkunat oli lennätetty selälleen. Siellä ylhäisissä esikartanoissa ja kaikkein korkeimmilla seitavuorilla roihuteltiin pyhiä uhrivalkeoita. Siitä koko taivas loimotti, ja koko maailma loimotti. Pyhätunturit paistoivat kuin itse kirkkaus, ja lumisilla aavoilla taajoivat oudot kuvahaiset.
Peloittavat valtavalkeat hulmahtelivat alas tuntureihin ja jänkiin ja metsiin, niin että lumiset oksat kärähtelivät.
Vanhat velhot osasivat pohjantulia vielä ärsyttää. He käyristelivät sormiaan, vihelsivät ja muiskuttivat, naksuttivat tuluksia, narrasivat ja ylpeilivät.
Vanhoissa noidissa, kuohareissa ja myrrysäijissä kuohui erämaan veri ja armoton henki kaikkein väkevimpänä. Pitkätukkainen, nelisarvinen äijä, joka katsoa tuijotti leveän saapasvarsikilven alta ja käydä köntysteli metsissä ja makaili vanhoilla haudoilla, oli elävä kappale elävää erämaata, nostettu kaksin jaloin liikkumaan. Sama hänelle, asusteliko savuisessa hirsikömmänässä kyläkummulla, vai möyrikö ahtaassa hakokömmänässä luppoisan kuusen tyvillä.
Oli rannattomassa aavassa pohjattomia rimpiä ja hetteitä, oli erämaassa noitia ja myrryksiä, ja ilmassa liikkui köyryä ja riettaanhenkeä kuin sääskipilviä – kaikki mustien tutkimattomien syvyyksien kummajaisia, joita hallitsi sama väkevä alkuvoima.
Pitkät taipaleet Luiro ajelee pitkin metsiä, yksinään vain kuljeskelee omia aikojaa, välittämättä vähääkään muusta maailmasta. Sillä on oma hiljainen maailmansa, jossa se elää ja vaeltaa. Täällä ovat kaikki vanhoja väärtejä. Totiset kuusetkin, kuivettuneet metsäkörrit, ja ikäloput känsäkylkiset koivuntohelot katsovat tuttavina, rantakoivujen latvat nyökkäilevät ja heiluttavat notkeita ritvojaan. Nuori pihlaja, parhaimpiinsa paneutunut, seisoo niemennokassa valkoisena haltijana ja ihastellen katselee kuvaansa.
“Sompion Lappi oli ollut Paulaharjulle “enimmin sitä mitä olen erämaista etsinyt”, se oli ollut maailma jossa eli yhä luonnon ja ihmisen välinen koskematon alkuperäisyys. Sompion kirjaansa tekijä piti myös parhaimpanaan, siinä hän oli mielestään parhaiten onnistunut vanhan maailman kuvaamisessa. Teos jäikin ainutlaatuiseksi dokumentiksi alueesta ja kyläkulttuurista, jotka menetettiin kun Mutenian, Korvasen ja Rieston kylät laskettiin Lokan tekojärven alle.”
- Marjut Harju: Ruijanrannan reppuherra
ISBN 978-952-5774-82-5
Kovakantinen korusidos lukunauhalla
332 sivua ja liitekartta
Salakirjat, 2015
Ilmestyy 18.2.2015
Kirja löytyy myös Salakirjojen sivuilta jos haluat tilaukseen mukaan muita kansanperinteen ja historian kirjoja: